Epäpukumies aloittaa.
Helppona maalinani on siis päästä Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun sisälle vuonna 2013 ja päivitellä kyseisestä prosessista talven ja kevään aikana tähän blogiin. Jos se vaikka auttaisi motivoimaan, tai jotain. Eihän se nyt niin perkele toimi, mutta minulla ei satu olemaan muutakaan tekemistä.
Formaali esittäytyminen: Olen vantaalainen, 22-vuotias mieshenkilö. Vähän levoton ja apatiaan taipuvainen. Näpertelen kaikenlaista, mutta en kuitenkaan saa aikaiseksi juuri mitään. Puhun paljon itsekseni. Haluan olla ja osata kaikkea.
Yritän sisään toista vuotta. Pää tyhjeni heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 2009 ja haahuilin toimettomuuden limbossa siitä eteenpäin, tietämättä ollenkaan minne jatkaisin tai mitä haluaisin elämältä. Vuoden asepalveluksen jälkeen touhu olikin pelkkää hapuilua ja ennen pitkää löysin itseni huonopalkkaisesta asiakaspalveluhommasta, jossa enemmän ja vähemmän viihdyin tähän päivään asti. En hakenut kouluihin vuonna 2011. Siirsin sitä prosessia vuodella, koska satun tykkäämään "ohita"-painikkeen rämpyttämisestä kaikissa elämääkoskevissa tärkeissä kysymyksissä, kuten alituiseen kysymykseen "Pitäisikö sinun, senkin laiska paska, tehdä jotain elämälläsi?".
Homma muuttui Halloween-juhlien aikaan 2011 syksyllä jutellessani erään hemmon kanssa, joka oli aloittanut kuluvana vuodenaikana opinnot Helsingin kauppakorkeassa. Olin hyvin kiinnostunut, mutta samalla katkera ja kateellinen. Paikka on arvostettu ja työnäkymät valmistuneilla erinomaiset. Tutkin asiaa lisää yksin pimeässä Myyrmäen yksiössäni ja sain tietää myös, että ainakin neljä naamarikirjakaveriani opiskelee kyseisessä koulussa. Vitutti. Ei siksi, että muut olivat itsetietoisempia tavotteistaan, tai että he olivat kyllin tarmokkaita ja älykkäitä pääsemään hyvään kouluun, vaan siksi että tunnuin jääväni kärrystä. Vaipuisin johonkin paskahommaan ja olisin liian laiska tekemään asialle mitään. En ollut edes ajatellut koko koulua kertaakaan nuoruuteni aikana. Joku puolivillainen suunnitelma oli hakea Taidekorkeakouluun olemattomilla pseudo-design-taidoillani, tai hakea Metropoliaan tietotekniikkaan. Ei ne nyt tuntuneet "ihan siltä jutulta".
Noh, eräs työkaverini jauhoi eräänä marraskuisena loskakelipäivänä Kauppakorkeakouluun hakemisesta ja ekonomin tittelistä, mikä aiheutti minussa jo-niin-ikään tutuksi tulleen innostuksen tunteen. Päätin tehdä saman mitään ajattelematta. Olin tohkeissani asetetusta maalista ja pyysin äidiltäni sponsorointia pääsykoekirjoihin, mikä tuli hänelle täysin puskan takaa. Valmennuskursseihin rahaa ei ollut, mutta vakuuttelin itselleni että pelkkä lukeminen riittää, niinhän se tyyppikin kertoi tehneensä aikasemmin sinä vuonna. Suunnittelin kaikenmaailman höttölukujärjestyksiä ja muuta toivotonta. Eihän minulla nyt oikeesti ollut mitään käryä siitä mitä minä olin aloittamassa.
Jaksoin lukea kokonaiset kaksi kuukautta tammikuusta eteenpäin. Opukset olivat osittain hirveää soopaa, eikä minua suoraansanoen kiinnostanut opetella lineaarisen ohjelmoinnin ongelmaa tai kaavoja diskonttaustekijöiden tarkasteluun. Enempää paneutumatta tähän hävettävään ajanjaksoon, jonka minun piti käyttää lukemiseen, yritin vielä huhtikuussa aloittaa lukemisprosessin alusta, sillä siinäkohtaa oli vielä reippaat kaksi kuukautta aikaa pääsykokeisiin. Tämä kokeilu kesti 3,5 viikkoa. Pääsykoe tuli ja meni. Sain 8/40 pistettä kokeesta. Jos minua ei olisi potkittu koepäivänä liikkeelle aamulla, en olisi mennyt koko kokeeseen.
Tuloksien jälkeen vaivuin vuoroin vitutuksen, stressin ja apatian ristituleen, enkä taaskaan tiennyt mitä lähtisin opiskelemaan. Yhtenä hetkenä minua pelotti, että onko opiskeleminen edes minun juttuni, mutta olin päättänyt päästä hyvään kouluun ja hankkia ensimmäisenä henkilönä suvussani moneen sukupolveen korkeakoulututkinnon. Opiskelemattomuus on vain hukkaanheitettyä potentiaalia.
Ilmottauduin Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle avoimille kursseille tarkoituksenani opetella ohjelmoimaan ja ehkä saada opiskelupaikka suoraan ensivuonna ilman pääsykoetta. Olin työväsymyksen takia hyvin laiska luennoillakävijä ja palauttelin tehtäviä myöhässä. Suoritan siellä kursseja tälläkin hetkellä, mutta ilmeisen omalla aikataululla.
Sitten koin valaistuksen.
Neljä päivää sitten satuin vilkaisemaan -sivustolta vuoden 2013 haun pääsykoekirjat ja huomasin niistä kolmen olevan samat kuin tämän vuoden hauissa. Ei helvetti. Ja vain neljä kirjaa. Ei perkele. Eikä aineistokoetta. Ajattelin sitten kylmällä logiikalla: Kilpailu kauppakorkeaan on järjettömän kovaa, yksi kirjoista sisältää markkinoinnin SEKÄ johtamisen, talousmatematiikka on edelleen mukana, Aallon sisäänottoa lasketaan jälleen...
Innostuin silti vastoin kaikkia odotuksiani. Kilpailu vain lisää motivaatiota ja on suunnattoman tyydyttävää päästä kisaamaan siitä kenen kantti kestää ja kenen ei. Kyselin muilta mielipiteitä ja selvitin asiaa itselleni. Paikka kiinnostaa valtavasti. Sinetöin hakuni ilmottautumalla valmennuskursseille kevääksi ja lupauduin aloittamaan lukuprosessin ajoissa. Potkin itseni lukemaan joka päivä. Jos aion hakea yhteen kilpailuhenkisimmistä kouluista koko Suomessa, teen sen kunnolla.
Vaikka en pukumieheltä vaikutakkaan, aion sellaiseksi silti opiskella.
Epäpukumies lopettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti